Cinderella - Tuhkimon tarina dub 2015 HD
Suomeksi puhuttu versio! (Originaaliversio: ks. linkki sivun oikeassa reunassa.)
Kenneth Branaghin ohjaama huikaisevan kaunis Cinderella - Tuhkimon tarina -elokuva herättää henkiin Disneyn 1950-luvun ajattoman animaatiomestariteoksen. Elokuvan ilkeää äitipuolta esittää upea Cate Blanchett ja suloinen Lily James nähdään Tuhkimon osassa.
Elokuva kertoo Ellasta, jonka isä menee uusiin naimisiin Ellan äidin kuoltua traagisesti. Ella haluaa tukea isäänsä ja toivottaa äitipuolensa, Lady Tremainen ja tämän tyttäret, Anastasian ja Drizellan tervetulleiksi perheeseen. Kun isä yllättäen menehtyy, huomaa Ella elävänsä julmassa ja kateellisessa perheessä, missä hän joutuu toimimaan perheen elättäjänä.
Ellan toivo herää, kun hän tapaa metsässä muukalaisen. Hän luulee pojan työskentelevän linnassa, mutta komea muukalainen onkin oikeasti prinssi. Linnasta lähetetään jokaiselle nuorelle naiselle kutsu tanssiaisiin, ja Ella toivoo tapaavansa pojan siellä. Mutta äitipuoli kieltää Ellaa lähtemästä ja tuhoaa hänen pukunsa...
Huom. Alkukuvana ”Frozen – kuumetta” (kesto n. 7 min).
Suomenkielisen version ääninä Alina Tomnikov (Tuhkimo), Sari Ann Stolt (äitipuoli), Mikko Leppilampi (prinssi), Juhani Rajalin (Ellan isä), Katja Aakkula (kummitäti), Saara Lehtonen (Druzella), Heljä Heikkinen (Anastasia), Eero Saarinen (Suurherttua), Jukka Voutilainen (kuningas), Pertti Koivula (kapteeni), Vesa Hämes (kuninkaallinen kuuluttaja), Ella Pyhältö (Ellan äiti), Sanni Paatso (Pieni Ella), Taisto Oksanen (Herra Phineus), Markku Huhtamo (Maamies); lisäksi Katja Sirkiä, Tero Koponen, Aku Laitinen ja Pinja Rautio. Suomenkielisen ääniversion ohjaus ja käännös Markus Bäckman.

Suomen
HD
Alkuperäinen nimi:
Cinderella - Tuhkimon tarina dub DVD/HD/VOD
Taille: 2.8 Gb
LE GENRE:Draama, Seikkailu, Romantiikka, Fantasia, Perhe-elokuva
Ohjaaja: Kenneth Branagh
Kesto: 1 t 52 min
Pääosissa: Cate Blanchett, Lily James, Richard Madden, Holliday Grainger, Stellan Skarsgård, Sophie McShera, Derek Jacobi, Helena Bonham Carter
- Elokuvia Verkossa
- Traileri ››