Tale of Tales 2015 HD
Matteo Garronen (Gomorra, Reality) kohuttu ja kehuttu uutuuselokuva, Cannesin elokuvajuhlien kilpasarjassa maailmanensi-iltansa saanut Tale of Tales on valkokankaiden villi kortti: outolintu, jonka kaltaista ei ole ennen nähty.
Maalaustaustastaan tunnetun, Cannesissa jo kahdella Grand Prix'llä palkitun Garronen englanninkielinen debyyttiohjaus on visuaalisesti tyrmäävän upea. Toisaalta Goyan maalaustaiteen ja Pan's Labyrinthin, toisaalta Game of Thronesin mieleen tuova elokuva on ilmiömäinen aikuisten satuspektaakkeli.
Tale of Tales perustuu historian ensimmäiseen satukirjaan, mm. H. C. Andersenin ja Grimmin veljesten innoittajana toimineeseen Giambattista Basilen Pentameroneen. Elokuvan kolme yhteen nivoutuvaa episodia herättävät vanhat sadut häikäisevällä tavalla henkiin.
Linnat ovat aitoja, huumorin, fantasian ja kauhun yhdistelmä ainutkertainen. Valkokankaalla vilisevät keinoja kaihtamattomat kuningattaret ja kuninkaat, tulennielijät ja akrobaatit, örkit ja merihirviöt. Oscar®-voittaja Alexandre Desplat’n huikea musiikki nostaa ihokarvat pystyyn samalla kun kansainvälinen tähtikaarti (Salma Hayek, Vincent Cassel, Toby Jones, John C. Reilly) tekee takuuvarmaa, kylmäävän komeaa työtä.
Salma Hayek kertoo olleensa häkeltynyt Garronen pyytäessä häntä pääosaan: "Roolini kuulosti liian hyvältä ollakseen totta – luulin että joku Garroneksi itseään väittävä pilailee kustannuksellani!" Hayek onkin täysin elementissään kuningattarena, joka haluaa oman lapsen keinolla millä hyvänsä.
Elokuva parodioi hykerryttävän osuvasti nuoruuden ihannointia, säkenöi vapaudenkaipuuta, muuttaa lapsihaaveet kauhuksi – ja antaa kertakaikkisen säväyttävän muistutuksen siitä, miten rosoisesta maaperästä sadut ovat saaneet alkunsa.

Suomen
HD
Alkuperäinen nimi:
Tale of Tales DVD/HD/VOD
Taille: 1.7 Gb
LE GENRE:Fantasia
Ohjaaja: Matteo Garrone
Kesto: 2 t 14 min
Pääosissa: Salma Hayek, Vincent Cassel, Toby Jones, John C. Reilly
- Elokuvia Verkossa
- Traileri ››