Kuninkaan hologrammi 2016 HD
Finnkinon Kuukauden elokuva kesäkuussa 2016!
Alan Clay (Tom Hanks) on uuden alun edessä. Hän karistaa Bostonin tomut jaloistaan ja suuntaa katseensa kohti itää. Saudi-Arabian aavikolle on rakenteilla massiivinen kaupunki, joka kantaa maan kuninkaan nimeä: ”King Abdullah Economic City”. Alan aikoo myydä kuninkaalle amerikkalaisen, holografiatekniikkaa hyödyntävän puhelinneuvottelujärjestelmän. Alan saapuu neuvottelemaan kaupoista, mutta kiireinen kuningas siirtää tapaamista kerran toisensa jälkeen.
Pettynyt Alan ystävystyy Yousefin (Alexander Black), nuoren autonkuljettajan kanssa. Yousefista tulee Alanille paitsi ystävä myös opas, joka esittelee Alanille kotimaataan ja kaikkia sen ristiriitaisuuksia modernin teknologian ja perinteisten arvojen ristipaineessa.
Sairaalakäynnillä Alan tapaa kauniin saudilääkärin, Zahran (Sarita Choudhury). Yousefin varoituksista huolimatta Alan huomaa ihastuneensa naiseen eikä mönkään mennyt kauppa enää vaivaa häntä, koska hän on löytänyt onnen. Uuden ammatillisen kutsumuksen, uuden kodin – ja Zahran.

Suomen
HD
Alkuperäinen nimi:
Kuninkaan hologrammi DVD/HD/VOD
Taille: 1.8 Gb
LE GENRE:Draama
Ohjaaja: Tom Tykwer
Kesto: 1 t 38 min
Pääosissa: Tom Hanks, Ben Whishaw, Alexander Black, Sarita Choudhury, Tom Skerritt
- Elokuvia Verkossa
- Traileri ››