Love Is Love 2016 HD
Toronton elokuvajuhlilla maailmanensi-iltansa saanut, tositapahtumiin perustuva universaali rakkaustarina Love Is Love kuvaa syöpään sairastuneen poliisin Laurel Hesterin ja tämän elämänkumppanin Stacie Andreen taistelua tasa-arvon puolesta. Oscar-palkittu, aina häikäisevä Julianne Moore tekee ilmiömäisen roolityön huikean Ellen Pagen rinnalla. Tähtikaartin täydentävät erinomaiset Steve Carell ja Michael Shannon.
Ohjaaja Peter Sollett sanoi elokuvan käsikirjoituksen olleen paras hänen koskaan lukemansa. Ellen Page kertoi puolestaan olleensa siitä niin käsittämättömän liikuttunut, että halusi ehdottomasti olla mukana. Ron Nyswanerin käsikirjoituksen pohjana oli vuoden 2007 Oscar-voittajadokumentti Freeheld. Elokuvan musiikista vastaavat suvereeni Hans Zimmer sekä The Smiths -yhtyeestä tuttu säveltäjä-kitaristi Johnny Marr.
Love Is Love osoittaa äärimmäisen koskettavalla tavalla, että kaikki rakkaus on tasa-arvoista.
Kieli: englanti / Tekstitys: suomi

Suomen
HD
Alkuperäinen nimi:
Love Is Love DVD/HD/VOD
Taille: 2.8 Gb
LE GENRE:Draama, Romantiikka
Ohjaaja: Peter Sollett
Kesto: 1 t 43 min
Pääosissa: Julianne Moore, Ellen Page, Steve Carell, Michael Shannon, Luke Grimes, Gabriel Luna, Josh Charles, William Sadler
- Elokuvia Verkossa
- Traileri ››