Marilyn, Marilyn -tapahtuma 2017 HD
Marilyn, Marilyn - kirjalanseeraus ja klassikkotoiveleffa ”Some Like It Hot” (Piukat paikat) Finnkinon kaikilla paikkakunnilla (pl. Espoo&Vantaa) keskiviikkona 15.3.!
Maailman paras näyttelijä? Seksijumalatar? Syvästi surullinen? Kun kaksitoista kotimaista eturivin kirjailijaa ottaa aiheekseen historian tunnetuimman blondin, on lopputulos täynnä draamaa, komediaa, tragiikkaa ja villiä fantasiaa. Tämän kirjan jälkeen et enää koskaan katso Marilynia samoin kuin ennen.
Kirja julkistetaan Tammen ja Finnkinon yhteisessä tapahtumassa, jossa esitetään yleisöäänestyksen voittanut Marilyn Monroe -elokuva pitkästä aikaa isolla kankaalla. Helmikuun lopussa päättyneessä äänestyksessä eniten ääniä sai elokuva ”Some Like It Hot”, joka päihitti kilpakumppaninsa ”Gentlemen Prefer Blondes” ja ”The Misfits”. Elokuva on englanninkielinen ja esitetään ilman tekstitystä (kesto n. 2h).
Ennen elokuvaa (joka alkaa noin klo 18) Marilyn, Marilyn -teoksen toimittaneet Salla Simukka ja Marika Riikonen haastattelevat salissa novelliantologiaan kirjoittaneita kirjailijoita. Luvassa myös Marilyn-henkistä musiikkia Merry Ladies -yhtyeen esittämänä. Tapahtumat Tennispalatsista välitetään suorana lähetyksenä kaikkien paikkakuntien valkokankaille.
Yleisöä kannustetaan pukeutumaan tilaisuuden hengen mukaisesti – parhaat asut huomioidaan!
Liput tapahtumaan 15 €.

Suomen
HD
Alkuperäinen nimi:
Marilyn, Marilyn -tapahtuma DVD/HD/VOD
Taille: 1.9 Gb
LE GENRE:Event cinema
Ohjaaja: DVD
Kesto: 2 t 15 min
Pääosissa: N/A
- Elokuvia Verkossa
- Traileri ››