The Greasy Strangler 2017 HD
Maailman suurin elokuvalehti Empire nosti The Greasy Stranglerin tänä keväänä palkintogaalassaan vuoden parhaaksi komediaksi. Teos lukeutuu myös vuosikymmenen omaperäisimpiin elokuvatapauksiin. Sen dialogi on täynnä elämään jääviä one-linereita, asenne on kertakaikkisen nyrjähtänyt ja estetiikka silkkaa camp-ilotulitusta, joka tasapainoilee taitavasti huonon maun rajoilla.
The Greasy Strangler on tarina Big Ronniesta (Michael St. Michaels) ja hänen aikamiespojastaan Big Braydenista (Sky Elobar), jotka elättävät itsensä vetämällä turisteille kotikaupunkinsa diskohistoriaan keskittyvää kiertokävelyä. Kun Brayden salamarakastuu kierrokselle osallistuvaan Janetiin (Elizabeth De Razzo), isäukko katkeroituu ja päättää vokotella naisen omakseen. Tragediaan liittyy jollain salaperäisellä tavalla myös kaupunkia pelon otteessa pitelevä sarjamurhaaja Greasy Strangler.
Brittiohjaaja Jim Hosking on nimennyt ensimmäisen pitkän elokuvansa vaikuttimiksi mm. David Lynchin ja Aki Kaurismäen tuotannon sekä Daniel Clowesin ja Robert Crumbin sarjakuvat. Kriitikot ovat löytäneet toteutuksesta yhtymäkohtia myös John Watersin, Todd Solondzin ja nuoremman polven festivaalisuosikin Quentin Dupieux'n töihin.
Elokuvan tuottajina ovat toimineet mm. Taru sormusten herrasta -tähti Elijah Wood sekä Britannian tuotteliaimpiin ja kohutuimpiin nykyelokuvantekijöihin lukeutuva Ben Wheatley (High-Rise, Free Fire).
Huom. Tekstitys ainoastaan suomeksi.

Suomen
HD
Alkuperäinen nimi:
The Greasy Strangler DVD/HD/VOD
Taille: 2.4 Gb
LE GENRE:Komedia, Kauhu
Ohjaaja: Jim Hosking
Kesto: 1 t 33 min
Pääosissa: Michael St. Michaels, Sky Elobar, Elizabeth De Razzo, Holland MacFallister, Gil Gex
- Elokuvia Verkossa
- Traileri ››