Avicii - True Stories 2017 HD
Enimmillään jopa 320 keikkaa vuodessa tehnyt DJ, musiikkituottaja ja lauluntekijä Avicii ilmoitti maaliskuussa 2016 lopettavansa esiintymisen. Syyksi tämä maailman parhaiten ansainneisiin live-esiintyjiin kuulunut ja Grammy-ehdokkaanakin ollut ruotsalaisartisti (oikealta nimeltään Tim Bergling) ilmoitti terveysongelmat.
Aviciin uraan pääsee nyt tutustumaan hartaasti odotetussa True Stories -dokumentissa, jossa seurataan supertähti-DJ:n elämää uran alkuvaiheista listaykkösiksi yltäneisiin, maailmanlaajuisiin radiohitteihin sekä suursuosiota seuranneisiin fyysisen ja psyykkisen terveyden ongelmiin, joista biletykseen keskittyvissä konemusiikkipiireissä harvemmin puhutaan.
Piece Of Magic Entertainmentin tuottama tinkimätön dokumentti valloittaa Finnkinon valkokankaat 9. marraskuuta. Ainutkertaisen tapahtuman kruunaa taltiointi Aviciin viimeiseksi jääneeltä keikalta Ibizan Ushuaia-klubilla 26.8.2016.
Henkilökohtaiselle tasolle yltävä dokumentti päästää katsojat lähelle ja näyttää Aviciin monessa eri valossa. Mukana on sekä kohtauksia Tukholman 80 000 hengen megakonserteista että intiimejä haastatteluja, joissa Avicii kertoo uraansa koetelleista sairauksista ja muista haasteista. Oman panoksensa antavat artistikollegat Tiesto, David Guetta ja Nile Rodgers.
True Stories on artistin näkökulmaa valottava dokumentti ja tutkielma kuuluisuuden kiroista ja paineista – ja samalla lahja Aviciin vankkumattomille faneille.
Esitykset Finnkinolla torstaina 9.11. klo 20.00 Helsingissä (Tennispalatsi), Espoossa (Omena), Jyväskylässä, Kuopiossa, Oulussa, Tampereella (Plevna) ja Turussa.
Liput 18 €.

Suomen
HD
Alkuperäinen nimi:
Avicii - True Stories DVD/HD/VOD
Taille: 2.8 Gb
LE GENRE:Dokumentti, Konsertti, Event cinema
Ohjaaja: DVD
Kesto: 2 t 0 min
Pääosissa: N/A
- Elokuvia Verkossa
- Traileri ››